LEIJONA-KELLOT SUOMESSA 1910-2010

Tampereella toiminut kellotukku- ja vähittäisliike J.W. Lindroos aloitti vuonna 1910 Leijona-merkkisten kellojen maahantuonnin ja tukkumyynnin. Alussa valikoima käsitti todennäköisesti vain miesten taskukellomalleja. Leijona-kellot valmistettiin Sveitsissä, toimittajana mm. kellotehtailijat Albert Kenel (1847-1937) ja E. Jacquat sekä Fabrique D´horlogerie Camille Barré -tehdas. Kellojen tunnuksena on alusta asti ollut Leijonan kuva liittyneenä Leijona-sanaan.

Leijona Perkon hoiviin 

Tammikuussa 1919 Oy Perkko Ab osti J. W. Lindroosin liiketoiminnan ja sen myötä Leijona-kellojen maahantuonti ja tukkumyynti siirtyi Oy Perkko Ab:lle, jonka olivat 8.11.1918 perustaneet Helsinkiin veljekset Jalo, Urho ja Oiva Perkko.

Elettiin aikoja, jolloin luotiin perustaa suomalaiselle kellokaupalle. Tuonti oli siihen asti ollut pääsääntöisesti ulkomaalaisten tehtaiden edustajien ja agenttien harjoittamaa ja usein hyvinkin epävakaata.

Alkuun Leijona-valikoimiin kuului vain taskukelloja. Materiaaleina olivat hopea ja nikkeli. Taskukelloon kuului luonnollisesti myös liivintaskusta roikkuvat kellon perät. Koneisto oli tyypiltään mekaaninen FHF3 tai vastaava, jossa oli erillinen ns. pikkusekunti. Taskukelloihin valmistutettiin sekä metallista että nahasta "rannekoteloita", jolloin taskukelloa voitiin käyttää viimeisimmän muodin mukaan myös ranteessa.

Taskukellomallistoon tuli 20-luvulla ns. Galonè-malli, jossa kellon kuori on hopeaa ja taulun kehys kullattu. Malli kuuluu edelleen, 90 vuotta myöhemmin, suomalaisten taskukellosuosikkeihin. Hinta oli 30-luvulla 350 sen aikaista markkaa ja tänä päivänä se on 499 euroa.

20-luvulla alkoi markkinoille tulla oikeita rannekelloja niin miehille kuin myös naisille.

Leijona-brändin alku

Leijonan mainonta aloitettiin jo varhaisessa vaiheessa. Lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa oli vuosikymmenet tiiviissä käytössä "ajastaika" eli Keltainen almanakka, jonka sivuilta löytyi vuosittain "Isältä pojalle" - Leijonan taskukelloilmoitus. Mainoksessa kerrotaan: ”Kun poika alkaa käydä miehestä, antaa isä hänelle miehen tunnustuksen: Leijona-kellon.” Mainoksen kuvassa seisoo pieni miehenalku isänsä saappaat jalassa ja hattu päässä (ja paperossi suussa).

Vuosien myötä Leijona saavutti vankan aseman suomalaisten ajannäyttäjänä, varsinkin maaseudulla. Laatuun luotettiin ja hinta oli kohtuullinen.

Jo 30-luvun loppupuolella julistettiin Oy Perkon Kello-Kulta -lehdessä hyvinkin kaukokatseisesti "Sähkökellojen on tulevaisuus". Elektronisten kellojen tuloa markkinoille saatiin kuitenkin odotella lähes 30 vuotta. Samaisessa lehdessä maaliskuussa 1937 mainostetaan: "Leijona-kello kihlat kruunaa!" ja "Suomen menekkikello". Merkillepantavaa mainoksissa on Leijonan logollinen hintalappu. Brändin rakentaminen oli siis aloitettu, vaikka kukaan ei tuolloin ollut kuullutkaan sanaa brändi.

Ennen sotavuosia Leijona-mallistoon kuului jo laaja valikoima ranne-, tasku- ja seinäkelloja, kaikki luonnollisesti mekaanisilla koneistoilla. Mallistoon valittiin erityisesti suomalaisten ostajien makuun sopivia malleja. Leijona-kellot olivat saavuttaneet ainutlaatuisen kansansuosion.

Kapea, teräskuorinen naisten rannekello malli no. 2052, kävisi lähes sellaisenaan tämän päivän kuluttajalle designin puolesta (vedettävä mekaaninen koneisto pitäisi vain korvata kvartsikoneistolla).

Uusi hintajärjestelmä

Vuoteen 1939 asti oli suomalaisella kelloalalla käytössä ns. nettohintajärjestelmä, jossa vähittäiskauppiaat saivat itse määritellä ulosmyyntihintansa kuluttajalle. Tämä järjestelmä loi kuitenkin markkinoille tiettyä epävarmuutta muun muassa siitä mikä oli kunkin tuotteen "oikea hinta". Jotta asia saataisiin korjatuksi eikä kuluttajien tarvitsisi juosta liikkeestä toiseen etsimässä edullisinta hintaa, lanseerasi Oy Perkko vuonna 1939 ensimmäisenä kelloalalla bruttohintajärjestelmän eli ohjevähittäishinnat edustamilleen kelloille. Tällöin Omega-, Tissot-, Leijona- ja Jaz-kellojen vähittäismyyntihinnat "vakautettiin".

Viimeisintä teknologiaa

Leijona on aina seurannut aikaansa ja ottanut mallistoonsa tuotteita, joissa on hyödynnetty alan viimeisimpiä keksintöjä. Kun insinööri Strauman kehitti magnetisoitumattoman spiraalin, alkoi varastoon pian tulla Leijona-taskukelloja, joissa oli jo tämä uusi Nivarox-spiraali. Vaikka markkinoitiinkin uutuutta, kellojen hintoja ei kuitenkaan nostettu.

Muutamia vuosia sitten kun valoenergialla toimivat Ecodrive-kellot tulivat markkinoille, oli Leijona ensimmäinen ns. privat label -merkki Euroopassa, joka sai kyseisen koneistotyypin omiin malleihinsa. Nämä kellot tulivat myyntiin Leijona Ecotime -tunnuksin. (Privat Label on maahantuojan oma brändi, ei ns. alkuperäinen valmistajan tavaramerkki.)

Leijona sota-aikana

40-luku oli sotien vuoksi kaikille raskasta aikaa. Vuosikymmenen alussa varastoon tuli vielä kelloja Sveitsistä suhteellisen hyvin, mutta saksalaisten toimitukset loppuivat täysin. Toisaalta valtio määräsi kaikille tuontitavaroille erilliset kiintiöt, jotka kelloissa olivat erittäin pieniä. Kaikki tuonti oli muutenkin säännösteltyä ja luvanvaraista pitkälle 50-luvun puolelle asti.

Kello-Kulta-lehden no. 1/1941 kertoo: "Leijona-kelloja saapuu varastoon jatkuvasti". Sota-aika näkyi myös Leijona-mainonnassa: Leijonasta on tullut voimakas hahmo, joka puolusti kilpeään uhkaavannäköisesti karjuen. Kellotaulukin oli muuttunut mustaksi. (Kello-Kulta-lehti no.2/1941 ja no.1/1942).

Elokuussa 1947 Kello-Kulta -lehti teki katsausta tilanteesta sodan päätyttyä ja kertoo: "Kuitenkin näyttää vielä kellonosien ja työvälineiden tarve maassamme olevan niin suuri, että kellojen jakelut toistaiseksi tulevat olemaan vielä harvoin tapahtuvia ja lukumääräisesti pieniä.

Lehden numerossa kaksi vuodelta 1950 "ylläpidetään brändia", vaikka kelloja ei vielä saadakaan riittävästi: ”Suomalainen on oppinut tuntemaan Leijonakellossa aina luotettavan seuralaisen - sveitsiläisen laatutuotteen, joka huokean hintansa ansiosta on jokaisen kukkaron ulottuvilla. Toivomme pian taas saavamme tyydyttää sen Leijona-kellojen kysynnän, mikä johtuu tämän käyttökellon erinomaisesta luotettavuudesta ja pitkästä iästä". 1950-luvun Leijona-mainoksessa lepäilee kaksi pehmoleijonaa eikä siinä ole kellojen tuotekuvia lainkaan.

Sodan jälkeen

Vuonna 1951 ilmestyi mainoskuviin taas tutut taskukellomallit ja viesti kuului: "Leijona on tarkkakäyntisenä ja kestävänä sveitsiläisenä laatukellona saavuttanut Suomessa suuren suosion. Laaja maaseutu on oppinut tuntemaan Leijonan omana kellonaan".

Vielä vuoden 1954 ensimmäisessä numerossaan Kello-Kulta -lehti kertoo: "Leijona-kelloja on toistaiseksi tullut maahamme vain nimeksi. Mutta toiveita on, että tilanne tässäkin suhteessa ainakin vähän paranee".

Kellojen maahantuonti vapautui aikanaan säännöstelystä ja mallistot laajenivat. Valikoimiin tuli malleja, joissa oli muun muassa koneistot 17 kivellä, erikoislasikkeet ja timanttihiontareunukset. Kellojen kuoret olivat terästä, hopeaa, nikkeliä, kultadubleeta tai kromiterästä. Monet kellot olivat myös vesitiiviitä. Oli miesten, naisten ja lasten rannekelloja sekä tasku- ja kaulakelloja. Valikoimiin kuului myös seinä- ja herätyskelloja.

Uusia tuulia

Seuraava uhka Leijonan ja kaikkien muiden sveitsiläisten kellojen myynnille tuli 70-luvulla idästä. Perinteisestihän kellot olivat joko mekaanisia (vedettäviä) tai automaatteja (liikkeestä virittyviä).

Jo 60-luvun lopussa tuli markkinoille paristolla toimiva liipotinmoottorikello, sitten värähtelevä äänirautamalli, seuraavaksi jo kvartsikello ääniraudalla (Accutron) ja viimein kvartsikidekello, joka jo 70-luvun puoliväliin mennessä oli syrjäyttänyt suosiossa kaikki edeltäjänsä. Markkinoille tulivat myös LED-näyttöiset kellot (punainen näyttö, johon nuppia painamalla kellonaika näkyviin), jotka pian kuitenkin syrjäytyivät digitaalisten kellojen tieltä.

Kvartsikoneistot olivat tulleet jäädäkseen. Ne tulivat idästä, Japanista. Sveitsin kelloteollisuus teki omaa kehitystyötään, mutta oli selvästi jäljessä japanilaisiin kilpailijoihinsa verrattuna. Sveitsiläisten ensimmäinen kvartsikoneistosukupolvi oli huomattavasti paksumpi kuin japanilaisten markkinoima. Kelloista tuli paksumman ja kömpelömmän näköisiä kuin niistä kelloista, joita alkoi virrata idästä Euroopan markkinoille.

Suomessa kauppiaat ja kuluttajat luottivat kuitenkin edelleen tuttuihin ja turvallisiin merkkeihin kuten Leijonaan, jonka suosio jatkui edelleenkin. Tässä vaiheessa Leijona-kelloille etsittiin myös uusia toimittajia, jotka löytyivätkin Japanin suurimmista kellovalmistajista - ja näin oli Leijonalla jälleen kerran alan uusin teknologia käytettävissään mallistoaan kootessaan.

Leijona tänään

Tänä päivänä Leijonan valikoimiin kuuluu noin 350 erilaista ranne-, tasku- ja kaulakelloa. Miesten mallistosta löytyy vaihtoehtoja sporttisista kelloista juhlakäyttöön tarkoitettuihin malleihin. Pääasiassa mallistossa on analoginäyttöisiä (viisareilla varustettuja) kelloja japanilaisilla tai sveitsiläisillä kvartsikoneistoilla. Mallistoon kuuluu myös taskukelloja, joissa kaikissa on sveitsiläinen mekaaninen Unitas 16½ koneisto. Valikoimaan kuuluu myös anadigi-malleja, joissa on sekä analoginen että digitaalinen näyttö.

Kuorien valmistukseen käytetään materiaaleina mallista riippuen terästä, titaania, 14 karaatin kultaa, alumiinia, hiilikuitua (muoviseos) tai messinkiä, joka pinnoitetaan esim. kultaseoksella (keltadubleiset kuoret) tai palladiumilla (valkodubleiset).

Kaikki Leijona-kelloissa käytetyt pinnoitteet ovat olleet täysin nikkelittömiä jo vuosia ennen kuin EU laati asiasta direktiivin. Titaani ja kulta eivät sellaisenaan sisällä lainkaan nikkeliä, mutta teräksessä nikkeliä on pieni määrä, joka alittaa selvästi EU:n nikkelidirektiivin määrittelemän sallitun enimmäismäärän.

Rannekemateriaaleina käytetään vastaavasti terästä, titaania, kultaa, aitoa nahkaa, hiilikuitua ja tekstiilejä. Lähes kaikki Leijona-mallit ovat vesitiiviitä vähintään 30 metriin tai 50, 10 jopa 200 metriin asti.

Myös naisille on erilaisia malleja käyttötilanteen mukaan valittavaksi klassisista kelloista viimeisimpiin trendimalleihin. Leijonan nuorisomallistosta löytyvät perinteiset lasten teräskuoriset mallit pikkutytöille ja -pojille samoin kuin tämän päivän värikkäät sporttiset tekstiili- ja tarraranteiset kellot vähän varttuneemmille nuorille.

Leijona-kellojen ohjevähittäishinnat ovat lastenkelloissa 19–39 euroa. Naisten ja miesten kelloissa pääosin hinta on noin 40–100 euroa. Jonkun verran valikoimiin sisältyy erikoismalleja, joiden hinnat ovat 100–179 euroa.

Alusta asti Leijonalla on ollut tietyt laatustandardit, jotka kaikkien mallien tulee täyttää niin materiaalien kuin työnkin osalta. Valmistajien kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä koko ajan ja pyritään jatkuvasti seuraamaan alan kehitystä.

Leijona ei ole korkeasta iästään huolimatta menettänyt "syömähammastaan" vaan on siirtynyt hyvinkin elinvoimaisena uudelle vuosituhannelle. Vuoden 2005 keväällä Leijona toi markkinoille trenditietoisille kuluttajille suunnatun ”Fassion by Leijona” -malliston, josta löytyvät muotimaailman viimeisimmät trendi-ilmiöt kellojen maailmaan sovellettuina. ”Fassion by Leijona” -mallit uusiutuvat kokonaan aina kevään ja syksyn sesonkeihin.

Leijonan koko mallisto tehdään suomalaisten makutottumusten ja trendien mukaan vastaamaan suomalaisen kuluttajan tarpeita. Niin kuin on tehty jo 100 vuoden ajan.

Katso Leijonan koko tuotemallisto täältä.

Leijonan tuotekuvaston sähköisessä muodossa löydät täältä.